VIRTUAALIHEVONEN // A SIM-GAME HORSE
Delilah R.R. VH16-052-0040 Paint horse, tamma sk. 158 cm, väri s. 12.04.2010, 10 vuotias lännenratsastus kilpailee tasolla mt. Micaela (VRL-13987) om. VRL-11734, Half Moon |
|
saavutukset
Mitään "länkkärityttöä" minusta ei saisi tekemälläkään, mutta paint on siitä huolimatta kuulunut aina suosikkirotuihini. Meninpä sitten erään kerran hevoskuumeen kourissa selailmaan netin hevosaiheista myyntipalstaa, ja heti etusivulla silmiini osui kuva, jossa poseerasi kaunis paint-tamma. En edes avannut ilmotusta, sillä olin vannonut itselleni, etten hankkisi yhtäkään hevosta silloiseen elämäntilanteeseeni. Vaan kuinkas kävikään... Eihän sitä kuvaa saanut enää pois silmistään ja seuraavana päivänä oli pakko mennä lukemaan ilmoitus siinä toivossa, että tammassa olisi jotakin vikaa tai pirun kova hintapyyntö, jotta voisin unohtaa haaveeni samantien. Vaan mitä vielä: "Muuttuneen elämäntilanteen vuoksi myydään terve ja hyväluonteinen tamma mahdollisimman nopeasti uuteen kotiin." Huokaisin turhautuneena luettuani ilmoituksen, sillä tiesin kuinka tässä tulisi käymään...
Harrasteratsun virkaa toimittava Lilli omaa paint-hevoselle tyypillisen lempeän luonteen. Tamma hyväksyy ihmisen kuin ihmisen eikä turhan takia kiukuttele tai pistä vastaan. Ratsastaessa Lilli on todella herkkä, eikä se siedä kovia apuja. Varsinkin ohjissa "roikkuminen" saa tamman hermostumaan, mikä ilmenee turhautuneena pään viskomisena ja ärsyyntyneinä hörähdyksinä. Oikeanlaisen ratsastajan kanssa Lillillä kuitenkin riittää potentiaalia vaikka mihin! Sinänsä harmi, että se on saanut omistajakseen tällaisen minä-hyppään-vain-esteitä -tyypin, joka ei halua edes kokeilla mitään muuta... Mutta onneksi Lillikin nauttii hyppäämisestä ja onkin siinä varsin lahjakas. Se vähä, mitä tulee sileällä työskenneltyä, sujuu sekin oikein mallikelpoisesti.
(c)Micaela
Harrasteratsun virkaa toimittava Lilli omaa paint-hevoselle tyypillisen lempeän luonteen. Tamma hyväksyy ihmisen kuin ihmisen eikä turhan takia kiukuttele tai pistä vastaan. Ratsastaessa Lilli on todella herkkä, eikä se siedä kovia apuja. Varsinkin ohjissa "roikkuminen" saa tamman hermostumaan, mikä ilmenee turhautuneena pään viskomisena ja ärsyyntyneinä hörähdyksinä. Oikeanlaisen ratsastajan kanssa Lillillä kuitenkin riittää potentiaalia vaikka mihin! Sinänsä harmi, että se on saanut omistajakseen tällaisen minä-hyppään-vain-esteitä -tyypin, joka ei halua edes kokeilla mitään muuta... Mutta onneksi Lillikin nauttii hyppäämisestä ja onkin siinä varsin lahjakas. Se vähä, mitä tulee sileällä työskenneltyä, sujuu sekin oikein mallikelpoisesti.
(c)Micaela
22.05.2016 - Viisikko - WRJ - Calf roping - 1/29
25.05.2016 - Allu Express - WRJ - Versatile horse - 2/13
22.06.2016 - WRJ - Birch Bark Ranch - Freestyle reining - 2/40
22.06.2016 - WRJ - Birch Bark Ranch - Pole bending - 6/40
24.06.2016 - WRJ - Birch Bark Ranch - Pole bending - 2/40
26.06.2016 - WRJ - Birch Bark Ranch - Freestyle reining - 2/40
27.06.2016 - WRJ - Birch Bark Ranch - Freestyle reining - 2/40
28.06.2016 - WRJ - Birch Bark Ranch - Freestyle reining - 2/40
28.06.2016 - WRJ - Birch Bark Ranch - Barrel racing - 6/40
01.07.2016 - WRJ - Viisikko - Pole bending - 4/30
02.07.2016 - WRJ - Viisikko - Barrel racing - 1/30
02.07.2016 - WRJ - Viisikko - Pole bending - 5/30
04.07.2016 - WRJ - Viisikko - Barrel racing - 5/30
05.07.2016 - WRJ - Viisikko - Barrel racing - 2/30
06.07.2016 - WRJ - Viisikko - Calf roping - 4/30
06.07.2016 - WRJ - Viisikko - Pole bending - 4/30
31.07.2016 - WRJ Cup - Riverrock Ranch - Halter horsemanship - 6/46
23.08.2016 - WRJ - Chinet Ranch - Pole bending - 1/33
02.09.2016 - WRJ - Birch Bark Ranch - Breakaway roping - 6/40
05.09.2016 - WRJ - Birch Bark Ranch - Breakaway roping - 6/40
08.10.2016 - WRJ - vt Mustang - Ranch trail - 3/24
10.10.2016 - WRJ - vt Mustang - Reined cow horse - 3/26
14.12.2016 - WRJ - Goldoak Farm - Ranch trail - 1/50
15.12.2016 - WRJ - Goldoak Farm - Ranch trail - 6/50
19.12.2016 - WRJ - Goldoak Farm - Western horsemanship - 2/50
20.12.2016 - WRJ - Goldoak Farm - Western pleasure - 5/50
25.05.2016 - Allu Express - WRJ - Versatile horse - 2/13
22.06.2016 - WRJ - Birch Bark Ranch - Freestyle reining - 2/40
22.06.2016 - WRJ - Birch Bark Ranch - Pole bending - 6/40
24.06.2016 - WRJ - Birch Bark Ranch - Pole bending - 2/40
26.06.2016 - WRJ - Birch Bark Ranch - Freestyle reining - 2/40
27.06.2016 - WRJ - Birch Bark Ranch - Freestyle reining - 2/40
28.06.2016 - WRJ - Birch Bark Ranch - Freestyle reining - 2/40
28.06.2016 - WRJ - Birch Bark Ranch - Barrel racing - 6/40
01.07.2016 - WRJ - Viisikko - Pole bending - 4/30
02.07.2016 - WRJ - Viisikko - Barrel racing - 1/30
02.07.2016 - WRJ - Viisikko - Pole bending - 5/30
04.07.2016 - WRJ - Viisikko - Barrel racing - 5/30
05.07.2016 - WRJ - Viisikko - Barrel racing - 2/30
06.07.2016 - WRJ - Viisikko - Calf roping - 4/30
06.07.2016 - WRJ - Viisikko - Pole bending - 4/30
31.07.2016 - WRJ Cup - Riverrock Ranch - Halter horsemanship - 6/46
23.08.2016 - WRJ - Chinet Ranch - Pole bending - 1/33
02.09.2016 - WRJ - Birch Bark Ranch - Breakaway roping - 6/40
05.09.2016 - WRJ - Birch Bark Ranch - Breakaway roping - 6/40
08.10.2016 - WRJ - vt Mustang - Ranch trail - 3/24
10.10.2016 - WRJ - vt Mustang - Reined cow horse - 3/26
14.12.2016 - WRJ - Goldoak Farm - Ranch trail - 1/50
15.12.2016 - WRJ - Goldoak Farm - Ranch trail - 6/50
19.12.2016 - WRJ - Goldoak Farm - Western horsemanship - 2/50
20.12.2016 - WRJ - Goldoak Farm - Western pleasure - 5/50
iii. Westlife
iie. Me Without You iei. Dancing to the Morning iee. Birgitte |
eii. Return John
eie. Hello for you eei. No Hope eee. Blue Eyes Baby |
19.12.2015 - Joukolaan tutustumista - Micaela
Aurinko paistoi täydeltä terältä, ja auton lämpömittari näytti -15 astetta ajaessani kohti Jukolaa - näin hienoja päiviä ei ollut ollut vielä koko talvena! Olimme muuttaneet Lillin kanssa Jukolaan vasta pari päivää sitten, joten oli hienoa päästä katsomaan, kuinka tamma oli sopeutunut uuteen kotiinsa.
Ehdin hädin tuskin nousta ulos autostani, kun kuulin jonkun hihkaisevan: ”Hei! Omistatko sä ton musta-valkosen paintin tuolla?” Lyhyehkö vaaleahiuksinen tyttö tuijotti minua odottaen vastausta. Vastasin myöntävästi ja esittelin itseni. Tyttö kertoi olevansa Josefina ja omistavansa sen tiikerinkirjavan ponin, jonka kanssa Lilli tarhasi. Huomasin, kuinka tytön silmät loistivat tämän kysyessä oliko Lilli mahdollisesti lännenhevonen. Jouduin tämän pettymyksesi kuitenkin toteamaan, ettei tammani rodustaan huolimatta ymmärtänyt western-touhuista yhtikäs mitään.
Sää oli niin poikkeuksellisen upea, että päätin uhmata kylmän inhoani ja liikuttaa Lillin tänään kentällä. Astelin kohti tarhaa, jossa oma silmäteräni rouskutti parhaillaan viimeisiä päiväheinän rippeitä kahden suomenhevosen sekä Josefinan Fuugo-ponin kanssa – tarhakaverit näyttivät ainakin ottaneen uuden tulokkaan hyvin vastaan. Vislasin Lilliä portilta, ja tamma lähti laiskasti löntystäen astelemaan minua kohti. ”Älä nyt noin innostunut oo, kun omistajas tulee sua kattoon”, naurahdin tammalle. Harjailtuani Lillin tulin siihen tulokseen, että olisi parempi ratsastaa ilman satulaa – olisi edes vähän lämpöisemmät oltavat.
Pari vapaapäivää ja uuden ympäristön tuoma jännitys näkyi Lillin askelluksessa. Tamman pää liikkui rivakasti käynnin tahdissa eikä sitä tarvinnut ainakaan patistella eteenpäin. Aloimmekin aika pian työskentelemään ravissa ja sitten laukassa. Teimme voltteja ja ympyröitä sekä kiemurauraa keskittyen asetusten treenaamiseen. ”Pitäisi vissiin vähän useamminkin mennä ilman satulaa”, ajattelin keikkuessani holtittomasti tamman selässä. Lillikään ei erityisemmin näyttänyt ilahtuvan huonosta tasapainostani, vaan ravisti ärsyyntyneenä päätään. Reilun puolen tunnin kuluttua päätin päästää tamman piinasta ja siirsin sen käyntiin antaen vapaat ohjat. Lilli venytti kaulaansa ja hörähti helpottuneena. Olin itsekin saanut tehdä sen verran töitä pysyäkseni selässä, ettei kylmyydestä ollut enää tietoakaan!
23.12.2015 - Joulumaasto - Micaela
Auton lämpömittari näytti vain -4 astetta kaartaessani Jukolan parkkipaikalle, mutta talvinen viima pakotti kuitenkin ahtamaan useamman vaatekerroksen takin alle. Tallipihalla kävi jo kova kuhina, kun ratsastajat hevosineen valmistautuivat joulumaastoon. Trailereiden määrästä päätellen vieraileviakin ratsukoita oli saapunut paikalle.
”Moikka! Mä ehdin jo pelästyä, että etkö sä tuukkaan”, Hanne naurahti avatessani tallin oven. Katsoin tallin seinällä olevaa kelloa: varttia vaille yksitoista. Jukolassa ei oltu vielä selvästikään opittu tuntemaan minua. Olin aina se ”Matti Myöhänen”, joka saapuisi paikalle viimetipassa, kun muut istuisivat jo miltei hevostensa selässä. Nappasin riimunnarun mukaani ja lähdin reippain askelin hakemaan Lilliä. Harjasin nopeasti enimmät pölyt tamman selästä, putsasin kaviot, vedin suitset paikoilleen ja vóla - valmiina lähtöön ja vieläpä ihan ajoissa!
Kun kaikki olivat onnistuneet, kuka milläkin tavoin, kapuamaan satulattomien hevostensa selkään, oli aika lähteä matkaan. Katselin monenkirjavaa joukkoamme: suomenhevoset olivat näköjään ottaneet enemmistön aseman, mutta mahtui joukkoon myös pari vuonohevosta, yksi puoliverinen ja pari ponia, unohtamatta tietenkään omaa ”täplääni”. Vedin sieraimiini raikkaan ulkoilman sekä hevosten tuoksua ja huokaisin tyytyväisenä. Retkestä tulisi varmasti rentouttava ja rauhallinen huolimatta siitä, että parilla hevosella tuntui olevan energiaa hieman enemmänkin, kuin mitä käyntimaastoon olisi vaadittu… Lapin upeat maisemat, kavioiden kopina, lumen narskuminen ja satunnaiset hevosten hörähdykset saivat mielen levolliseksi. Muutkin taisivat olla yhtä haltioissaan, sillä kukaan ei sanonut sanaakaan. Lopulta Ansku avasi keskustelun päivittelemällä maisemien kauneutta. Sen jälkeen muutkin uskalsivat jo avata suutaan, ja iloinen puheensorina täytti muuten niin hiljaisen metsän.
Matka taittui nopeasti, ja tallipihaan palattuamme kaikkien kasvoilla oli punertavien poskien lisäksi leveääkin leveämpi hymy. Osa ratsukoista lähti vielä pellolle laukkailemaan, mutta minä päätin lopettaa suosiolla tähän. En halunnut riskeerata onnistunutta päiväämme moisella irrottelulla, varsinkin kun mielessäni oli vielä tuoreena muutaman päivän takainen ilman satulaa ratsastus, joka oli paljastanut pahoin rappeutuneen tasapainoni…
13.2.2016 - Lauantain estevalmennus - Hanne
Ratsukot verryttelivät maneesissa kasaillessani esteitä tuttuun tapaan. Tällä kertaa rakensin maneesin toiselle laidalle uran viereen kaksi pystyä noin neljän laukka-askeleen päähän toisistaan ja puomit jätin vielä toistaiseksi maahan. Vastakkaiselle puolelle teinkin sitten sellaisen hökötyksen, että ratamestarit nauraisivat minut kilpailuista pihalle. Kasasin muutoin tavanomaisen 60 senttisen okserin päälle havuja ja vanhoja ja asettelinpa vielä tolppiin räikeän väriset muovikukkaruukut roikkumaan. Pitihän sitä vähän jännitystä tähänkin valmennukseen saada. Askartelin vielä lävistäjälle tylsän ristikon, ennen kuin aloitimme valmennuksen.
"Okei, jatketaan vielä hetki kevyessä ravissa, mutta tulkaa pitkillä sivuilla aina pari metriä tähän uran sisäpuolelle. Tuolla toisella sivulla voitte kiertää tuon hirvitysesteen sisäkautta", ohjeistin kahta valmennettavaani. Valmennustunnille olivat tällä kertaa osallistuneet tallin vakioporukasta Micaela nätin paint-tammansa Lillin kanssa, sekä ulkopuolisena vahvistuksena Ireth suomenhevostammansa Jullen kanssa. "Hienosti menee Micaela! Anna vaan vielä vähän ohjaa Lillille tässä vaiheessa, jotta se pääsee venyttämään kaulaansa vapaammin. Nyt se näyttää vähän siltä, että viskaisee päätään hetkenä minä hyvänsä!" huomautin kirjavan tamman ravatessa ohitseni. Lillillä oli hyvä ja energinen ravi, ja tamma näytti kuuntelevan ratsastajan apuja tarkkaavaisesti. "Aloitetaan sitten laukkatyöskentely. Tehdään näin alkuun ihan vaan nostoja tuolta C-päädystä ja tullaan nämä puomit tältä sivulta. Väliin pitäisi mahtua neljä laukka-askelta, Jullelta hyväksytään viisikin. Voitte vaikka laskea askeleet ääneen, jos se helpottaa. Micaela voi sieltä jo nostaa laukan!" Molemmat ratsukot suoriutuivat ensimmäisestä tehtävästä hyvin. Lillikin ylitti puomit kuin vanha tekijä.
"Lähdetään sitten tulemaan muitakin esteitä", sanoin nostaessani äskeiset puomit metrin korkuisiksi pystyiksi. "Tullaan vaikka ensin tätä rakentamaani hirvitysestettä. Voitte nostaa laukan taas päädystä ja katsokaa, että saatte hyvän tien esteelle. Lähestymisen on hyvä olla varma, vaikka teillä onkin estehevoset ratsuinanne. Ireth voi tällä kertaa aloittaa." Lilli hyppäsi ensimmäisen kerran hökötyksen yli silmiään pyöritellen, mutta toinen kerta meni jo ihan luonnostaan. Kehotin Micaelaa myötäämään hieman enemmän esteen päällä, sillä tamma osoitti taas mieltään kovasta kädestä. "Sitten meillä onkin jäljellä lävistäjällä oleva ristikko, jonka pitäisi olla superhelppo molemmille hevosille. Kiinnittäkää vaan huomiota vinoon lähestymiseen. Kun olette tulleet sen pari kertaa, pidetään pieni hengähdystauko ja tullaan sitten vielä tämä pystysarja." Sekä Lilli, että Julle hyppäsivät ristikkoa kuin vettä vaan, kuten olin aavistanutkin. Päivän haastavin tehtävä taisi lopulta olla pystysarja, sillä esteet olivat lähellä molempien hevosten maksimitasoa. Lilli sai keskittyä oikein kunnolla ponnistuksiin, mutta liiteli kuitenkin siististi esteiden yli. Micaelakin pysyi hienosti kyydissä. "Sehän sujui hienosti! Ei sitten muuta kun molemmat ratsukot ensi kuussa estekisoihin", totesin hymyillen ratsukoiden tehdessä loppuverryttelyjä ravissa.
Aurinko paistoi täydeltä terältä, ja auton lämpömittari näytti -15 astetta ajaessani kohti Jukolaa - näin hienoja päiviä ei ollut ollut vielä koko talvena! Olimme muuttaneet Lillin kanssa Jukolaan vasta pari päivää sitten, joten oli hienoa päästä katsomaan, kuinka tamma oli sopeutunut uuteen kotiinsa.
Ehdin hädin tuskin nousta ulos autostani, kun kuulin jonkun hihkaisevan: ”Hei! Omistatko sä ton musta-valkosen paintin tuolla?” Lyhyehkö vaaleahiuksinen tyttö tuijotti minua odottaen vastausta. Vastasin myöntävästi ja esittelin itseni. Tyttö kertoi olevansa Josefina ja omistavansa sen tiikerinkirjavan ponin, jonka kanssa Lilli tarhasi. Huomasin, kuinka tytön silmät loistivat tämän kysyessä oliko Lilli mahdollisesti lännenhevonen. Jouduin tämän pettymyksesi kuitenkin toteamaan, ettei tammani rodustaan huolimatta ymmärtänyt western-touhuista yhtikäs mitään.
Sää oli niin poikkeuksellisen upea, että päätin uhmata kylmän inhoani ja liikuttaa Lillin tänään kentällä. Astelin kohti tarhaa, jossa oma silmäteräni rouskutti parhaillaan viimeisiä päiväheinän rippeitä kahden suomenhevosen sekä Josefinan Fuugo-ponin kanssa – tarhakaverit näyttivät ainakin ottaneen uuden tulokkaan hyvin vastaan. Vislasin Lilliä portilta, ja tamma lähti laiskasti löntystäen astelemaan minua kohti. ”Älä nyt noin innostunut oo, kun omistajas tulee sua kattoon”, naurahdin tammalle. Harjailtuani Lillin tulin siihen tulokseen, että olisi parempi ratsastaa ilman satulaa – olisi edes vähän lämpöisemmät oltavat.
Pari vapaapäivää ja uuden ympäristön tuoma jännitys näkyi Lillin askelluksessa. Tamman pää liikkui rivakasti käynnin tahdissa eikä sitä tarvinnut ainakaan patistella eteenpäin. Aloimmekin aika pian työskentelemään ravissa ja sitten laukassa. Teimme voltteja ja ympyröitä sekä kiemurauraa keskittyen asetusten treenaamiseen. ”Pitäisi vissiin vähän useamminkin mennä ilman satulaa”, ajattelin keikkuessani holtittomasti tamman selässä. Lillikään ei erityisemmin näyttänyt ilahtuvan huonosta tasapainostani, vaan ravisti ärsyyntyneenä päätään. Reilun puolen tunnin kuluttua päätin päästää tamman piinasta ja siirsin sen käyntiin antaen vapaat ohjat. Lilli venytti kaulaansa ja hörähti helpottuneena. Olin itsekin saanut tehdä sen verran töitä pysyäkseni selässä, ettei kylmyydestä ollut enää tietoakaan!
23.12.2015 - Joulumaasto - Micaela
Auton lämpömittari näytti vain -4 astetta kaartaessani Jukolan parkkipaikalle, mutta talvinen viima pakotti kuitenkin ahtamaan useamman vaatekerroksen takin alle. Tallipihalla kävi jo kova kuhina, kun ratsastajat hevosineen valmistautuivat joulumaastoon. Trailereiden määrästä päätellen vieraileviakin ratsukoita oli saapunut paikalle.
”Moikka! Mä ehdin jo pelästyä, että etkö sä tuukkaan”, Hanne naurahti avatessani tallin oven. Katsoin tallin seinällä olevaa kelloa: varttia vaille yksitoista. Jukolassa ei oltu vielä selvästikään opittu tuntemaan minua. Olin aina se ”Matti Myöhänen”, joka saapuisi paikalle viimetipassa, kun muut istuisivat jo miltei hevostensa selässä. Nappasin riimunnarun mukaani ja lähdin reippain askelin hakemaan Lilliä. Harjasin nopeasti enimmät pölyt tamman selästä, putsasin kaviot, vedin suitset paikoilleen ja vóla - valmiina lähtöön ja vieläpä ihan ajoissa!
Kun kaikki olivat onnistuneet, kuka milläkin tavoin, kapuamaan satulattomien hevostensa selkään, oli aika lähteä matkaan. Katselin monenkirjavaa joukkoamme: suomenhevoset olivat näköjään ottaneet enemmistön aseman, mutta mahtui joukkoon myös pari vuonohevosta, yksi puoliverinen ja pari ponia, unohtamatta tietenkään omaa ”täplääni”. Vedin sieraimiini raikkaan ulkoilman sekä hevosten tuoksua ja huokaisin tyytyväisenä. Retkestä tulisi varmasti rentouttava ja rauhallinen huolimatta siitä, että parilla hevosella tuntui olevan energiaa hieman enemmänkin, kuin mitä käyntimaastoon olisi vaadittu… Lapin upeat maisemat, kavioiden kopina, lumen narskuminen ja satunnaiset hevosten hörähdykset saivat mielen levolliseksi. Muutkin taisivat olla yhtä haltioissaan, sillä kukaan ei sanonut sanaakaan. Lopulta Ansku avasi keskustelun päivittelemällä maisemien kauneutta. Sen jälkeen muutkin uskalsivat jo avata suutaan, ja iloinen puheensorina täytti muuten niin hiljaisen metsän.
Matka taittui nopeasti, ja tallipihaan palattuamme kaikkien kasvoilla oli punertavien poskien lisäksi leveääkin leveämpi hymy. Osa ratsukoista lähti vielä pellolle laukkailemaan, mutta minä päätin lopettaa suosiolla tähän. En halunnut riskeerata onnistunutta päiväämme moisella irrottelulla, varsinkin kun mielessäni oli vielä tuoreena muutaman päivän takainen ilman satulaa ratsastus, joka oli paljastanut pahoin rappeutuneen tasapainoni…
13.2.2016 - Lauantain estevalmennus - Hanne
Ratsukot verryttelivät maneesissa kasaillessani esteitä tuttuun tapaan. Tällä kertaa rakensin maneesin toiselle laidalle uran viereen kaksi pystyä noin neljän laukka-askeleen päähän toisistaan ja puomit jätin vielä toistaiseksi maahan. Vastakkaiselle puolelle teinkin sitten sellaisen hökötyksen, että ratamestarit nauraisivat minut kilpailuista pihalle. Kasasin muutoin tavanomaisen 60 senttisen okserin päälle havuja ja vanhoja ja asettelinpa vielä tolppiin räikeän väriset muovikukkaruukut roikkumaan. Pitihän sitä vähän jännitystä tähänkin valmennukseen saada. Askartelin vielä lävistäjälle tylsän ristikon, ennen kuin aloitimme valmennuksen.
"Okei, jatketaan vielä hetki kevyessä ravissa, mutta tulkaa pitkillä sivuilla aina pari metriä tähän uran sisäpuolelle. Tuolla toisella sivulla voitte kiertää tuon hirvitysesteen sisäkautta", ohjeistin kahta valmennettavaani. Valmennustunnille olivat tällä kertaa osallistuneet tallin vakioporukasta Micaela nätin paint-tammansa Lillin kanssa, sekä ulkopuolisena vahvistuksena Ireth suomenhevostammansa Jullen kanssa. "Hienosti menee Micaela! Anna vaan vielä vähän ohjaa Lillille tässä vaiheessa, jotta se pääsee venyttämään kaulaansa vapaammin. Nyt se näyttää vähän siltä, että viskaisee päätään hetkenä minä hyvänsä!" huomautin kirjavan tamman ravatessa ohitseni. Lillillä oli hyvä ja energinen ravi, ja tamma näytti kuuntelevan ratsastajan apuja tarkkaavaisesti. "Aloitetaan sitten laukkatyöskentely. Tehdään näin alkuun ihan vaan nostoja tuolta C-päädystä ja tullaan nämä puomit tältä sivulta. Väliin pitäisi mahtua neljä laukka-askelta, Jullelta hyväksytään viisikin. Voitte vaikka laskea askeleet ääneen, jos se helpottaa. Micaela voi sieltä jo nostaa laukan!" Molemmat ratsukot suoriutuivat ensimmäisestä tehtävästä hyvin. Lillikin ylitti puomit kuin vanha tekijä.
"Lähdetään sitten tulemaan muitakin esteitä", sanoin nostaessani äskeiset puomit metrin korkuisiksi pystyiksi. "Tullaan vaikka ensin tätä rakentamaani hirvitysestettä. Voitte nostaa laukan taas päädystä ja katsokaa, että saatte hyvän tien esteelle. Lähestymisen on hyvä olla varma, vaikka teillä onkin estehevoset ratsuinanne. Ireth voi tällä kertaa aloittaa." Lilli hyppäsi ensimmäisen kerran hökötyksen yli silmiään pyöritellen, mutta toinen kerta meni jo ihan luonnostaan. Kehotin Micaelaa myötäämään hieman enemmän esteen päällä, sillä tamma osoitti taas mieltään kovasta kädestä. "Sitten meillä onkin jäljellä lävistäjällä oleva ristikko, jonka pitäisi olla superhelppo molemmille hevosille. Kiinnittäkää vaan huomiota vinoon lähestymiseen. Kun olette tulleet sen pari kertaa, pidetään pieni hengähdystauko ja tullaan sitten vielä tämä pystysarja." Sekä Lilli, että Julle hyppäsivät ristikkoa kuin vettä vaan, kuten olin aavistanutkin. Päivän haastavin tehtävä taisi lopulta olla pystysarja, sillä esteet olivat lähellä molempien hevosten maksimitasoa. Lilli sai keskittyä oikein kunnolla ponnistuksiin, mutta liiteli kuitenkin siististi esteiden yli. Micaelakin pysyi hienosti kyydissä. "Sehän sujui hienosti! Ei sitten muuta kun molemmat ratsukot ensi kuussa estekisoihin", totesin hymyillen ratsukoiden tehdessä loppuverryttelyjä ravissa.